Norrskata I love you!

Kesällä kuuluu matkustaa. Olemme ystäväni, sen joka kotiutui viikonloppuna, kanssa tehneet kerran kesässä naisten road tripin. Reissun parasta antia ovat tähän asti olleet automatkat. Tänä vuonna retkemme kohdistui Turun saaristoon, kauniiseen Norrskatan saareen, ystävämme kesämökille. Tämä reissu poikkesi aikaisemmista monellakin tapaa, mutta selvää on, että tällä kertaa myös perillä olo oli huikea kokemus.

Turun saaristo on mielestäni aina ollut kaunis ja lumoava. Siinä yhdistyy jotain konstailematonta, mutta silti jotain hyvin sivistynyttä. Siellä voi kulkea hello-kitty-housut jalassa, mutta pärjää hyvin myös muotivermeissä. Luulen, että se johtuu upeista maisemista: Miksi ihmetellä muita ihmisiä kun voi keskittyä absoluuttisen upeaan maisemaan. Merta ihaillessa, koko muu maailma katoaa hetkeksi, sen rajat hämärtyvät ja kaikki tuntuu mahdolliselta. Se tuo myös tiettyä nöyryyttä, luonnonvoimille kun ei aina voi mitään, toisaalta se on armollinen: minun ei tarvitsekaan pystyä kaikkeen.

Ruotsinlaivat seilasivat mökkitontin ohitse. En ole koskaan ollut innokas risteilijä, mutta ajatus tunkkaisesta laivasta, edellisen risteilyn aromeista, noro-virusta aiheuttavista ovenkahvoista, halvoista katkaravuista ja parhaat päivänsä nähneestä viihdetaiteiljasta, tuntuivat tuossa upeassa paikassa entistäkin vastenmielisemmältä. "Onnellisia ovat he, joiden ei tarvitse mennä laivalle nauttiakseen elämästä, onnellisia ovat he, jotka saavat katsella laivoja Norrskatassa." (vanha Metsärinteeläinen sananlasku)

Lauttamatkat olivat yksi reissun hienouksista. Norrskataan matkataan kolmella lautalla. Jokainen lautta vei yhä kauemmaksi arjesta, rutiineista, jonkunsortin ajantajusta. Jokainen lautta muistutti, ettei tässä elämässä nyt niin kovin kiire voi olla, ja että aina tulee seuraava lautta. Kyse on omasta suhtautumisesta. Jotta ei ihan liian höveliksi menisi, laskimme tarkkaan montako autoa lautan kyydissä on, montako sinne mahtuisi ja tarkastimme lautan ajonopeuden. Jos jotain voi määrittää numeroin, se kannattaa tehdä. Lautoilla hiuksia hulmuttava merituuli aurinkoisena päivänä toi muistutuksen siitä, kuka saaristossa oikeasti määrää. Niin karua, mutta ah, niin ihanaa.

Mökki itsessään oli suloinen, ihana saaristoparatiisi. Sinisen, valkoisen ja punaisen muodostama ranta-talo oli täysin oikeassa ympäristössä. Vanhojen tavaroiden kunniotusta ja tarkka sisustuksellinen silmä olivat saaneet aikaan tervetulleeksi toivottavan kokonaisuuden. Jos jossain pitäisi pukeutua sinivalko-raidalliseen uimapukuun, niin tuolla! Täydellinen beach-house, ilman ensimmäistäkään klisheetä! Pihalla seisoi pieni majakka, johon syttyi illalla valo. Voiko olla sympaattisempaa tapaa turvata terassilla kulkijan askel!

Illan hämärtyessä istuimme yhä ulkona, välillä haettiin päälle villatakki, välillä villasukat, osa kääriytyi huopaan. Hyvässä seurassa pieni viileä tuuli ei haitannut. Aamiaisella nautimme täydestä auringonpaisteesta, hyvässä seurassa pieni kuumuus ei haitannut. Ehkä Suomen kesä on mielentila, tulkoon vaikka pieniä puukkoja taivaalta, kun seura ja miljöö on oikea, niin antaa tulla vaan.

Mitä reissusta seurasi? Iloinen mieli, rentoutunut olotila ja hirveä hinku hankkia merenranta mökki. Herra S oli tietysti enemmän kuin iloinen, ilmoittaessani kotona, että nyt lähtee järvenrantamökki myyntiin, ostetaan saaristosta joku vanha talo ja aletaan laittamaan sitä kuntoon oikein urakalla! Olin lukevinani Herra S:n huulilta innostuneen jihuuu-lausahduksen, se saattoi myös olla v****uuu-lausahdus. Yhtäkaikki, unelma elää...

Rouva E