Valmistautuminen töihin, osa 3: arkirutiinit ja kaaos

Reilun vuoden ajan en ole joutunut miettimään aikaisia aamuherätyksiä, suunnittelemaan "elämääni" vasta klo 16 jälkeen ja miettimään onko tänään viikon ainoa päivä, jolloin ehdin pestä pyykkiä. Olen saanut keskittyä omassa rauhassa, omassa aikataulussa, ehkä vain yhteen asiaan kerrallaan. Olen saanut nukkua öisin ja vaikka päivisin jos siltä on tuntunut. Jos ihmiset luokitellaan aamu ja ilta ihmisiin, minä tipun luokituksesta pois. Rakastan nimittäin nukkumista. Saatan helposti nukahtaa illalla yhdeksän aikaan ja herätä aamulla yhdeksältä, 12 tunnin yöunet: normaalia. Syksyisin ja talvisin elimistöni vaatii vähintään 10 tunnin yöunet, joka yö.

Kun palaan töihin, herääminen tapahtuu viimeistään klo 6, sillä 6.30 on jo oltava liikeellä. Siitä voi nopeasti laskea, mihin aikaan käyn nukkumaan, jotta 10 tunnin yöunet onnistuvat.

Tänään olen valmistautunut arkiheräämiseen. En ehkä ihan täysin omasta tahdostani, sillä ensinnäkin koira herätti minut 05.15 ja terassinrakentajamiehet saapuivat jo seitsemän aikaan. Yhtäkaikki, heräsin 05.15. Ajattelin, että minulla on nyt koko pitkä päivä edessä, aion saada paljon tehtyä. Kaikki meni hyvin siihen asti kun päätin puolen päivän aikaan alkaa leipoa pullaa. En ole kova leipuri, tahtoisin olla, mutta en ole. Pullaa piti kuitenkin alkaa leipoa, ollakseni ehta emäntä terassinrakentajamiehille. Essu eteen ja tukka taakse, jauhot pöydälle, desin mitta käteen ja taikinan tekoon. Sain taikinan nousemaan. Oksennus. Ei oma, vaan koiran. Siivosin siinä sitten pullan leivonnan tiimellyksessä koiran oksennukset lattialta ja pesin koiran naaman ettei se sotkisi enempää. Takaisin pullan ääreen (käsienpesun jälkeen). Taikina pöydälle ja oksennus. Tällä kertaa eteisen matolle, uudelle matolle. Syöksyminen maton kanssa suihkuun: maton pesu, koiran pesu, lattian pesu. Takaisin taikinan kimppuun. Ensimmäiset pullat pellille. Toinen koira haluaa ulos. Jauhosilla käsillä oven kahvasta "varovasti" kiinni. Oven pesu. Pullat taas työn alle. Oksennus. Olohuoneen matolle. Tekstiviesti. Toisen maton pesu, koiran pesu (uudelleen). Välihuomautus: talouspaperi lopussa. Taikinan kimppuun. Ai niin, yksi koira vielä ulkona. Koira sisään. Puhelin soi: "etkö saanut viestiäni?" No en saanut (muutama ruma sana sensuroitu)! Terassinrakentajamiehillä kysymys, leipominen keskeytyy. Tekstiviesti. Toinen koira haluaa ulos. Pullat nousee, samoin verenpaine. Pullat uuniin. Huh!

Kuin ihmeen kaupalla sain pullista edes jotenkin pullan näköisiä ja makuisia. Aikaa koko ruljanssiin kului kaksi tuntia. Tässä vaiheessa huomautettakoon, että super-uunini nostaa taikinan pikaisesti ja paistaa pullat yhdellä kertaa usealla tasolla, joten niihin ei juurikaan aikaa tuhraantunut. Urakan jälkeen olin kuin jyrän alle jäänyt. Mietin, että tältä varmaan perheenäidistä tuntuu kun yrittää tehdä jotain ja lapset ovat koko ajan jaloissa. Ei sillä, että vertaisin koiria lapsiin, mutta aika lähellä tässä saatettiin olla. Olin mielestäni ansainnut päiväunet.

Ensi viikolla menen töihin. Joudun heräämään ennen kukonlaulua, joudun tekemään ehkä montaa asiaa samaan aikaan, ennenkaikkea joudun sietämään häiriötekijöitä keskittyessäni johonkin. Tämän päiväinen kahden tunnin urakka venyy ensi viikolla 8 tunnin urakaksi. Rehellisesti sanottuna, en tiedä miten tulen selviämään, jos jo pelkän pullan leipominen ottaa näin koville! Mielestäni tämä on selkeästi universumin viimeinen yritys kertoa, että minun ei pitäisi mennä töihin. Tosin, ei universumi ehkä halua kannustaa minua pullantuoksuiseksi kotiäidiksikään.

Rouva E