Kun ensi viikolla aloitan työt, joudun kiinnittämään huomiota pukeutumiseeni.
1. Joudun laittamaan oikeat housut jalkaan.
Viimeisen vuoden olen kulkenut verkkareissa. Tai yöpuvun housuissa. Niistä kuuluisimmat lienevät hellokitty-housut, ihanat fleece (?) lökäpöksyt, joissa vilisee hellokittyjä. Ne eivät kiristä eivätkä purista, eivät ehkä tuo parhaita piirteitäni esiin, mutta ainakin peittävät pahimmat. Niiden lahkeet on hieman liian pitkät, mutta ne on saanut hyvin sullottua joko sääristimiin tai rehvakkaasti sukan sisään. Näyttää hassulta? So what, niitä ei tutkijan kammiossa tai raksalla kukaan ole huomioinut! Tai huomioijat ovat olleet sen verran itsesuojeluvaistoisia etteivät ole kommentoineet asiaa.
Töihin ei mennä hellokitty-housuissa, ei verkkareissa eikä yöpuvun housuissa. Kurkkasin vaatekaappiini: farkut ja "siistit" housut huusivat ivallisesti epäilevänsä etten mahdun niihin. En viitsinyt kokeilla. Ajatus kiristävistä housuista ei ole kiva. Kokeilen sitten kun menen töihin. Saanpahan jotain säpinää aamuuni jos en niihin mahdukaan....
2. Joudun laittamaan rintaliivit.
Jokainen yli 40-vuotias tietää, että rintaliivit ovat pirun keksintö. Emme kuulu sukupolveen, joka poltti ne, mutta emme oikein kuulu sukupolveen, joka nukkuukin rintsikat päällä. Viimeisen vuoden olen käyttänyt rintaliivejä vain kun on tarvinnut pukeutua, ts. olen mennyt ihmisten ilmoille. Varsinkin talvella, rintaliivittömyys peittyy helposti ison villapaidan alle, ja kesällä hieman kireähkö toppi ajaa ihan hyvin saman asian.
Rintaliivit ovat kertakaikkiaan kamalat! Eivät koskaan ole juuri sopivat, olkaimet eivät pysy olalla ja ne perkeleen kaarituet! Ja ihan turha tulla sanomaan, että pitää ostaa oikean kokoiset ja kunnon liikkeestä, mai ääs! Sanonpahan vaan, että jos miehille kehitettäisiin kalsarit, joissa on kaarituet, jotta penis ja munat pysyy terhakan näköisinä, niin ei varmasti... tai hetkinen... ehkäpä miehet saattaisivat niitä jopa käyttää... ainakin ne yli 40-vuotiaat miehet. Hullut!
Töihin pitää laittaa rintaliivit. Kerran olen ne unohtanut, ja oloni oli alaston. Outoa, että kotona niitä ei vain pysty käyttämään ja töissä ei pysty olemaan ilman. Alusvaatelokeron rintaliivit huutelivat jo ivallisena että vuoden tauon jälkeen aikovat olla entistä hankalampia!
3. Joudun laittamaan puhtaan paidan.
Olen vuoden käyttänyt vaatteita vähän miten sattuu. Jos on paidalle tippunut hieman maalia ja tomaattia, ei haittaa, sillä pärjää hyvin vielä huomisen. Mitä sitä joka päivä puhdasta paitaa likaamaan. Ja mikä siinä muuten on, että juuri ne likaisimmat ja kauhtuneimmat vaatteet ovat yleensä ne kaikista mukavimmat! Ehkäpä niitä käytetään paljon ja ne siksi näkevät elämää... Loogista...
En tiedä onko vaatekaapissani yhtään oikeasti puhdasta ja siistiä paitaa. En nimittäin ole ostanut uusia vaatteita yli vuoteen. Ei ole ollut tarvetta. On ollut melko opettavaista huomata, kuinka vähällä ihminen lopulta pärjää, vaatteita on nimittäin vino pino. Laitoin jopa muuton yhteydessä vähintään 4 isoa laatikollista vaatteita eteenpäin kierrätykseen, ihan siistejä, puhtaita, ehkä hieman pieniä... Olen siis pärjännyt niiden hellokittyhousujen lisäksi muutamalla ihanan kauhtuneella, maalisella, tomaattisoseisella paidalla.
Töihin pitää laittaa puhdas paita. Muuten joudun selittämään, että enpä huomannut että hammastahnaa tippui TÄNÄ aamuna... Puhtaan paidan etsinnässä uskon kuulevani ivallista naurua paitapinosta, jätän sen ensimmäisen aamun murheeksi, jos vaikka niistä housuista ei koidu tarpeeksi suurta draamaa. Toinen vaihtoehto on peittää tarhat huivilla, ei huono vaihtoehto...
4. Joudun laittamaan siistit kengät.
Tämä ei syystä tai toisesta ole ongelma. Ehkä siksi, että rakastan kenkiä, ja aikamoisesta tyhjennyksestä huolimatta niitä on vielä muutama pari. Toiseksi siksi, että olen viimeisen vuoden kulkenut joko turvakengissä tai kirkkaan pinkeissä lenkkareissa. Kenkäosastoni onkin ainoa joka hurraa kun pääsee taas käyttöön. Ehkä ne lannistuvat kun näkevät minkälaista liejua Metsärinteen pihasta muodostuu sateella....
Näin olen taas askelta lähempänä työhön paluuta. Yritän tottua ajatukseen, että hellokittyhousut jäävät kotiin (voi, ovatkohan ne yksinäiset?) ja tissini on ahdettu rintaliiveihin, joiden olkaimet valuvat koko ajan. Puhumattakaan paidasta, jonka tarha kuitenkin paljastuu huivin alta! Ei kiva! Mielestäni tämä on universumin tapa kertoa, että minun ei pitäisi mennä töihin.
Rouva E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti