Hoidan edesmenneen sukulaiseni kuolinpesää. Ajattelin, että nykymaailmassa se on helppoa, kaikki toimii diginä ja jos esim. kiinteistön, auton ja passin saa digipalveluina, niin pankkiasioiden hoito on helppoa kuin heinänteko.
Pankkiasioiden
hoitoon tarvitsee valtakirjan. Anteeksi, valtakirjoja. Kyllä, monikossa. Yksi ei
riitä. Jokainen pankki haluaa oman, erilaisen, samoilla tiedoilla. Eihän siitä
tulisi mitään, jos op:ssa toimisi valtakirjalla, jossa ei olisi op:n logoa. Plus
muut valtakirjat että saa suljettua puhelinliittymät, peruttua lehdet ja mitä
näitä onkaan.
Pankkiasioiden
hoitoon tarvitsee vainajan perukirjan. Eikä vain vainajan, vaan lähes koko
suvun perukirjat. Liitteineen. Ja sukuselvitykset kaikilta siitä asti, kun ovat
olleet naimaiässä. Niitä sitten metsästetään kissojen ja koirien kanssa,
pyydetään kuvia sieltä täältä, joku virkamies könyää arkistoon etsimään paperidokumenttia,
vuodelta 1995. Pitää olla avioehdot, testamentit, tiedoksiannot, tiedoksisaannit,
olen elossa ja mitä näitä nyt onkaan. Paitsi yhteen pankkiin, sinne riittää
vähempikin. Tai riitti siihen saakka, kun kysyin, että ettekö halua näitä, kun
XX pankki halusi? ”No joo, voidaan me haluta nekin”. Vitun amatööri!
Dokumentit pitää
saada digiversioksi, eli kaikista kuvat.Paitsi tietysti yhteen pankkiin, jonne kaikki
pitää viedä paperilla paikanpäälle. Pitää varata aika, digitaalisesti tietysti.
Aikoja ei ole saatavilla, koska nykyaikana kaikki hoidetaan diginä, you know.
Paikanpäällä pitää sitten mennä mobiilipankkiin, että saa laitettua jonkun
tiedon sitä kautta. Ei, virkailija ei voi itse sitä näpytellä, pitää mennä mobiiliin.
Siinä sitten istut pankissa virkailijaa vastapäätä ja näpyttelet mobiilia. Virkailija
ottaa kaikista dokumenteista kopiot. Auta armias, kun yksi dokumentti onkin
vain diginä. No se pitää sitten lähettää verkkopankin kautta. Eikö käy mobiili?
No ei tietenkään, pitää olla verkkopankki, kyllähän sen nyt jokainen tietää!
Voitte kuvitella,
että tässä tovi vierähtää. Hautajaiset on pidetty, vainaja ehtii maatua ennen
kuin pankkiasiat ovat kunnossa.
Onneksi pankkiin
voi sentään lähettää laskuja maksettavaksi netin kautta. ”nappaa kuva laskusta
ja lähetä se meille”. Pankki tietää varsin hyvin, että kuoleman jälkeen kaikki
laskut tulevat paperilla. Kaikki. Kaikki. Muistatteko aikaa, jolloin
postilaatikossa oli yli 20 kirjettä? Ettekö, odottakaa että pääsette hoitamaan
kuolinpesää! Nappaan siis jokaisesta laskusta kuvan, koska diginä niitä ei
voinut minulle toimittaa, ja pankki haluaa ne diginä. Syötän laskut
järjestelmään.
Saan tiedon, että xx päivänä toimittamasi laskut maksetaan eräpäivänä. Minulle ei jää talteen mitään tietoa diginä lähetetyistä laskuista, miksi jäisi, eihän ne minulle kuuluu! Sitäpaitsi onhan minulla ne paperit, johon sitten yritän kirjoittaa, milloin kuva on toimitettu pankkiin. Kynä ja post-it tarra-mikä loistava arkistointitapa digiaikana!
Tiliotteesta sitten joskus selvitän onko
kaikki laskut maksettu ajallaan. Karhukirje todistaa että kaikkia laskuja ei
ole maksettu. Soitto pankkiin: mitä on tapahtunut? Olenko kenties unohtanut
lähettää kuvan juuri tästä laskusta? Onko laskussa ollut joku ongelma? Saan
vastauksen ”emme voi kertoa, pankkisalaisuus you know” Tässä vaiheessa alkaa pitkäjänteiseltäkin
pesänhoitajalta mennä hermot. ”Koittakaa rouva ottaa nyt rauhallisesti, ei
asioiden hoitamisesta tule mitään jos te tuolla tavalla hermostutte”.
Rouva E, kohta vainaja itsekin
