Mieluummin vainaja kuin pesänhoitaja

Hoidan edesmenneen sukulaiseni kuolinpesää. Ajattelin, että nykymaailmassa se on helppoa, kaikki toimii diginä ja jos esim. kiinteistön, auton ja passin saa digipalveluina, niin pankkiasioiden hoito on helppoa kuin heinänteko.

Pankkiasioiden hoitoon tarvitsee valtakirjan. Anteeksi, valtakirjoja. Kyllä, monikossa. Yksi ei riitä. Jokainen pankki haluaa oman, erilaisen, samoilla tiedoilla. Eihän siitä tulisi mitään, jos op:ssa toimisi valtakirjalla, jossa ei olisi op:n logoa. Plus muut valtakirjat että saa suljettua puhelinliittymät, peruttua lehdet ja mitä näitä onkaan.

Pankkiasioiden hoitoon tarvitsee vainajan perukirjan. Eikä vain vainajan, vaan lähes koko suvun perukirjat. Liitteineen. Ja sukuselvitykset kaikilta siitä asti, kun ovat olleet naimaiässä. Niitä sitten metsästetään kissojen ja koirien kanssa, pyydetään kuvia sieltä täältä, joku virkamies könyää arkistoon etsimään paperidokumenttia, vuodelta 1995. Pitää olla avioehdot, testamentit, tiedoksiannot, tiedoksisaannit, olen elossa ja mitä näitä nyt onkaan. Paitsi yhteen pankkiin, sinne riittää vähempikin. Tai riitti siihen saakka, kun kysyin, että ettekö halua näitä, kun XX pankki halusi? ”No joo, voidaan me haluta nekin”. Vitun amatööri!

Dokumentit pitää saada digiversioksi, eli kaikista kuvat.Paitsi tietysti yhteen pankkiin, jonne kaikki pitää viedä paperilla paikanpäälle. Pitää varata aika, digitaalisesti tietysti. Aikoja ei ole saatavilla, koska nykyaikana kaikki hoidetaan diginä, you know. Paikanpäällä pitää sitten mennä mobiilipankkiin, että saa laitettua jonkun tiedon sitä kautta. Ei, virkailija ei voi itse sitä näpytellä, pitää mennä mobiiliin. Siinä sitten istut pankissa virkailijaa vastapäätä ja näpyttelet mobiilia. Virkailija ottaa kaikista dokumenteista kopiot. Auta armias, kun yksi dokumentti onkin vain diginä. No se pitää sitten lähettää verkkopankin kautta. Eikö käy mobiili? No ei tietenkään, pitää olla verkkopankki, kyllähän sen nyt jokainen tietää!

Voitte kuvitella, että tässä tovi vierähtää. Hautajaiset on pidetty, vainaja ehtii maatua ennen kuin pankkiasiat ovat kunnossa.

Onneksi pankkiin voi sentään lähettää laskuja maksettavaksi netin kautta. ”nappaa kuva laskusta ja lähetä se meille”. Pankki tietää varsin hyvin, että kuoleman jälkeen kaikki laskut tulevat paperilla. Kaikki. Kaikki. Muistatteko aikaa, jolloin postilaatikossa oli yli 20 kirjettä? Ettekö, odottakaa että pääsette hoitamaan kuolinpesää! Nappaan siis jokaisesta laskusta kuvan, koska diginä niitä ei voinut minulle toimittaa, ja pankki haluaa ne diginä. Syötän laskut järjestelmään.

Saan tiedon, että xx päivänä toimittamasi laskut maksetaan eräpäivänä. Minulle ei jää talteen mitään tietoa diginä lähetetyistä laskuista, miksi jäisi, eihän ne minulle kuuluu! Sitäpaitsi onhan minulla ne paperit, johon sitten yritän kirjoittaa, milloin kuva on toimitettu pankkiin. Kynä ja post-it tarra-mikä loistava arkistointitapa digiaikana!

Tiliotteesta sitten joskus  selvitän onko kaikki laskut maksettu ajallaan. Karhukirje todistaa että kaikkia laskuja ei ole maksettu. Soitto pankkiin: mitä on tapahtunut? Olenko kenties unohtanut lähettää kuvan juuri tästä laskusta? Onko laskussa ollut joku ongelma? Saan vastauksen ”emme voi kertoa, pankkisalaisuus you know” Tässä vaiheessa alkaa pitkäjänteiseltäkin pesänhoitajalta mennä hermot. ”Koittakaa rouva ottaa nyt rauhallisesti, ei asioiden hoitamisesta tule mitään jos te tuolla tavalla hermostutte”.

Rouva E, kohta vainaja itsekin

Elämäni ateria

 

Olen kulinaristi. Rakastan erilaisia ruokaelämyksiä, olivat ne sitten isoja tai pieniä. 

Tällä viikolla koin elämäni yhden isoimmista ja erikoisimmista ruokakokemuksista. Erikoinen siksi, että kokemuksen pukeminen sanoiksi on vaikeaa, se poikkeaa kaikista muista ruokakokemuksistani.

Kyseessä on Bulgariassa Sofiassa sijaitseva Secret Chef Petrov. Ravintolassa (voiko sitä edes ravintolaksi kutsua) on 12 paikkaa, ja kaiken keskellä on iso pöytä, jonka ääressä tapahtuu koko ajan. Illallinen sisälsi 22 ruokalajia ja 7 viiniä, ja kesti 3,5 tuntia. Illallinen oli niin intensiivinen että sen aikana tarvittiin 2 x 10 min taukoa. 

Illallisen aikana kaksi kokkia, joista toinen luonnollisesti Chef Petrov, viimeistelivät silmien edessä toinen toistaan upeampia, jännittävämpiä ja erikoisempia annoksia. Jokaiseen annokseen liittyi tarina joka on osa Bulgarian historiaa vuosituhansien ajalta. Kyllä, vuosituhansien. Roomalaisten maailmasta maistoimme gladiaattoreille tarjottuja ruoka-aineita, Traakialaisten aikakaudelta maistoimme syötävää kynttilää. Kyllä, syötävää kynttilää. Sian ihra kun palaa savuamatta ja alustaa polttamatta. Myönnän että palavan ”kynttilän” suuhun laittaminen jännitti, mutta kerrankos sitä.

 

Pääsimme tutustumaan bulgarialaisten jouluperinteeseen, joka muistuttaa mukakiinalaisia onnen keksejä, maistelemaan täysin väritöntä Gaspachoa, ja maistelemaan paahdetusta maissista tehtyä hiekkaa (miten joku ruoka voikin näyttää ja tuoksua rantahiekalle ja silti maistua taivaalliselle?)

Koska ruokaa tulee nauttia kaikilla aisteilla, käsin syötäviä ruokia oli monia. Ja koska tuoksut ovat yhteydessä makuaistiin, käsiin laitettava yrttinen tuoksu yhdistettynä kuivajäällä tuotettuun visuaaliseen ilmeeseen, toi ruokaan täysin uuden ulottuvuuden. Ruuan tunteminen sormissa, sen erilaiset tekstuurit, lisäsivät vielä yhden aistin mukaan. 

Kun yksi annos oli saatu nenän eteen, kokit valmistelivat jo seuraavaa. Samalla kuuntelimme kertomuksia historiasta, ja sen yhteyttä ruokaan. Kokit eivät poistuneet ”näyttämöltä” hetkeksikään. Ruuat syötiin heidän katsovien silmien alla, ruokailijoiden ilmeet paljastivat kaiken, mikään ei jäänyt piiloon. 

Jokaiselle ruokailijalle oli katettu laatikollinen erilaisia ruokailuvälineitä, niitä sai käyttää miten halusi. Vain kuivajäällä tehdyt ruuat ohjeistettiin syömään puulusikalla. Vapaus syödä annos siten kun itse parhaaksi näkee, mahdollisti ruuasta nauttimisen absoluuttisen oikein. Ei siten, miten se jonkun mielestä tulee tehdä hopeisella kalaveitsellä avustaen, vaan vaikka lautasta nuolemalla jos haluaa. Itse taisin syödä kaiken mahdollisen sormin, kun sen kerrankin sai tehdä! ”Nauttikaa, nuolkaa sormianne!” Ja sen me teimme! 

Kokemus oli kaikille aisteille yhtä ilotulitusta. Molekyyligastronomiaa, historiaa ja hieman taikuutta samaan aikaan. Kokemus oli todella intensiivinen, jopa intiimi. Kertakaikkiaan upea!

Ravintola ei tavoittele tähtiä, eikä se niihin yltäisi, tai yltäisi yli. Tähtijärjestelmä on liian kankea, tämä kokemus on enemmän. Se ei ole vain hyvää ruokaa, se on jotain paljon enemmän, se on jotain, mihin sanat eivät riitä, eikä tähdet.

Rouva E

Kolme johtajaa ja pari pyörätuolia

Olen hoitanut edesmenneen omaiseni asioita erään hva:een kanssa. Kyseessä on apuvälineet, joita omaiseni on saanut käyttöönsä sairastumisen vuoksi. Kuoleman jälkeen apuvälineet pitäisi saada palautettua hva:lle.

Netistä tietoa löytyy niukasti, on palvelupuhelinnumero, johon soittamalla saa painella ykköstä ja kakkosta ja jopa kolmosta riippuen kysymyksestä. Välissä saa ystävällisen muistutuksen, että tietoa löytyy myös netistä. Lopuksi puhelu päättyy. Ei siis yhdisty mihinkään. Päättyy.

Uusi yritys soittaa aiheuttaa saman numerobingon, mutta voittajalle jää edelleen vain katkennut puhelu käteen.

Ohje kertoi kurkkaamaan nettisivuja. Teen sen. Sivuilta löytyy samainen puhelinnumero. Ei yhden yhtä ihmisen tietoa. Soitto hva:n puhelinvaihteeseen tuottaa saman tuloksen: soita numeroon, johon olet jo kaksi kertaa soittanut, siellä on takaisin soitto, kyllä ne soittaa.

Jään siis odottamaan takaisinsoittoa. Kolmen viikon kuluttua alkaa palaa pinna. Soitan vaihteeseen ja vaadin saada puhua ihmisen kanssa apuvälineistä. Vaihde ei voi yhdistää, koska vaihteen työntekijä ”ei tiedä kuka siellä on työvuorossa”. Hän myös ystävällisesti toteaa, ettei halua keskustella kanssani, koska olen kiihtynyt. Puhelu päättyy.

Neljän viikon kuluttua alan kaivaa netin syövereitä tekoälyn kanssa. Ei löydy apuvälineistä vastaavaa henkilöä, ei esihenkilöä, ei ketään kenen vastuulle asia kuuluisi. Ei yhden yhtä ihmistä. Tekoälyn kanssa päättelemme tehdyistä päätöksistä, että ehkäpä apuvälineet kuuluvat johtaja X:n alaisuuteen, hän kun näyttää päättävän kaikenlaista liittyen ihmisiin ja terveysasioihin, hänellä kun näyttää olevan natsoja.

Laitan johtaja X:lle sähköpostin. Pahoittelen, että viesti tulee hänelle, hieman pienemmän palkkaluokan duunari kävisi minulle ihan yhtä hyvin, mutta kun ei löydy sellaisen tietoja. Kysäisen samalla osaisiko hän arvioida, tuleeko kuukauden päivät odottamani takaisinsoitto vielä ennen kesää.

Alkaa tapahtua. Muutama tunti, saan vastauksen. Viestini on välitetty toisella johtajalle, joka soittaakin heti. Hän välittää tietoni vielä kolmannelle johtajalle, joka hänkin soittaa puolen tunnin sisään. Asia saatiin hoidettua.

Alkuperäisen asian hoitamiseen meni 8 minuuttia, asian hoitamisen yrittämiseen yli kuukausi. Asian hoitaminen vaati useita puheluja, takaisinsoiton turhaa odottamista, puhelinvaihteen häiriköintiä, tekoälyn käyttöä ja kolmen eri tason johtajan mukaan ottamista. Aika kova hinta siitä, että haluan palauttaa hva:lle heidän omaa omaisuttaan! 

En haluaisi sanoa ääneen, mutta epäilen että asia eteni, koska pystyn lisäämään nimeni perään erinäisiä lyhenteitä, koska pystyn vetoamaan erinäisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, koska ymmärrän hva:n palvelujärjestelmää edes auttavasti, koska olen sinnikäs ja periksiantamaton ja ennenkaikkea koska olen terve ja kykenevä.

Miten käy ihmiselle, jolla ei ole näitä ominaisuuksia tai lyhenteitä? ihmiselle, joka ei osaa hoitaa asioitaan? ihmiselle, josta digiaika on ajanut ohitse? ihmiselle, joka ei jaksa? Ihmiselle,  joka on sairas?

Miten käy ihmiselle, joka oikeasti tarvitsee hva:n palveluita selvitäkseen elämässä? 

Hva, miten menee niinku omasta mielestä?

Rouva E, uim kand