Elämäni ateria

 

Olen kulinaristi. Rakastan erilaisia ruokaelämyksiä, olivat ne sitten isoja tai pieniä. 

Tällä viikolla koin elämäni yhden isoimmista ja erikoisimmista ruokakokemuksista. Erikoinen siksi, että kokemuksen pukeminen sanoiksi on vaikeaa, se poikkeaa kaikista muista ruokakokemuksistani.

Kyseessä on Bulgariassa Sofiassa sijaitseva Secret Chef Petrov. Ravintolassa (voiko sitä edes ravintolaksi kutsua) on 12 paikkaa, ja kaiken keskellä on iso pöytä, jonka ääressä tapahtuu koko ajan. Illallinen sisälsi 22 ruokalajia ja 7 viiniä, ja kesti 3,5 tuntia. Illallinen oli niin intensiivinen että sen aikana tarvittiin 2 x 10 min taukoa. 

Illallisen aikana kaksi kokkia, joista toinen luonnollisesti Chef Petrov, viimeistelivät silmien edessä toinen toistaan upeampia, jännittävämpiä ja erikoisempia annoksia. Jokaiseen annokseen liittyi tarina joka on osa Bulgarian historiaa vuosituhansien ajalta. Kyllä, vuosituhansien. Roomalaisten maailmasta maistoimme gladiaattoreille tarjottuja ruoka-aineita, Traakialaisten aikakaudelta maistoimme syötävää kynttilää. Kyllä, syötävää kynttilää. Sian ihra kun palaa savuamatta ja alustaa polttamatta. Myönnän että palavan ”kynttilän” suuhun laittaminen jännitti, mutta kerrankos sitä.

 

Pääsimme tutustumaan bulgarialaisten jouluperinteeseen, joka muistuttaa mukakiinalaisia onnen keksejä, maistelemaan täysin väritöntä Gaspachoa, ja maistelemaan paahdetusta maissista tehtyä hiekkaa (miten joku ruoka voikin näyttää ja tuoksua rantahiekalle ja silti maistua taivaalliselle?)

Koska ruokaa tulee nauttia kaikilla aisteilla, käsin syötäviä ruokia oli monia. Ja koska tuoksut ovat yhteydessä makuaistiin, käsiin laitettava yrttinen tuoksu yhdistettynä kuivajäällä tuotettuun visuaaliseen ilmeeseen, toi ruokaan täysin uuden ulottuvuuden. Ruuan tunteminen sormissa, sen erilaiset tekstuurit, lisäsivät vielä yhden aistin mukaan. 

Kun yksi annos oli saatu nenän eteen, kokit valmistelivat jo seuraavaa. Samalla kuuntelimme kertomuksia historiasta, ja sen yhteyttä ruokaan. Kokit eivät poistuneet ”näyttämöltä” hetkeksikään. Ruuat syötiin heidän katsovien silmien alla, ruokailijoiden ilmeet paljastivat kaiken, mikään ei jäänyt piiloon. 

Jokaiselle ruokailijalle oli katettu laatikollinen erilaisia ruokailuvälineitä, niitä sai käyttää miten halusi. Vain kuivajäällä tehdyt ruuat ohjeistettiin syömään puulusikalla. Vapaus syödä annos siten kun itse parhaaksi näkee, mahdollisti ruuasta nauttimisen absoluuttisen oikein. Ei siten, miten se jonkun mielestä tulee tehdä hopeisella kalaveitsellä avustaen, vaan vaikka lautasta nuolemalla jos haluaa. Itse taisin syödä kaiken mahdollisen sormin, kun sen kerrankin sai tehdä! ”Nauttikaa, nuolkaa sormianne!” Ja sen me teimme! 

Kokemus oli kaikille aisteille yhtä ilotulitusta. Molekyyligastronomiaa, historiaa ja hieman taikuutta samaan aikaan. Kokemus oli todella intensiivinen, jopa intiimi. Kertakaikkiaan upea!

Ravintola ei tavoittele tähtiä, eikä se niihin yltäisi, tai yltäisi yli. Tähtijärjestelmä on liian kankea, tämä kokemus on enemmän. Se ei ole vain hyvää ruokaa, se on jotain paljon enemmän, se on jotain, mihin sanat eivät riitä, eikä tähdet.

Rouva E

Kolme johtajaa ja pari pyörätuolia

Olen hoitanut edesmenneen omaiseni asioita erään hva:een kanssa. Kyseessä on apuvälineet, joita omaiseni on saanut käyttöönsä sairastumisen vuoksi. Kuoleman jälkeen apuvälineet pitäisi saada palautettua hva:lle.

Netistä tietoa löytyy niukasti, on palvelupuhelinnumero, johon soittamalla saa painella ykköstä ja kakkosta ja jopa kolmosta riippuen kysymyksestä. Välissä saa ystävällisen muistutuksen, että tietoa löytyy myös netistä. Lopuksi puhelu päättyy. Ei siis yhdisty mihinkään. Päättyy.

Uusi yritys soittaa aiheuttaa saman numerobingon, mutta voittajalle jää edelleen vain katkennut puhelu käteen.

Ohje kertoi kurkkaamaan nettisivuja. Teen sen. Sivuilta löytyy samainen puhelinnumero. Ei yhden yhtä ihmisen tietoa. Soitto hva:n puhelinvaihteeseen tuottaa saman tuloksen: soita numeroon, johon olet jo kaksi kertaa soittanut, siellä on takaisin soitto, kyllä ne soittaa.

Jään siis odottamaan takaisinsoittoa. Kolmen viikon kuluttua alkaa palaa pinna. Soitan vaihteeseen ja vaadin saada puhua ihmisen kanssa apuvälineistä. Vaihde ei voi yhdistää, koska vaihteen työntekijä ”ei tiedä kuka siellä on työvuorossa”. Hän myös ystävällisesti toteaa, ettei halua keskustella kanssani, koska olen kiihtynyt. Puhelu päättyy.

Neljän viikon kuluttua alan kaivaa netin syövereitä tekoälyn kanssa. Ei löydy apuvälineistä vastaavaa henkilöä, ei esihenkilöä, ei ketään kenen vastuulle asia kuuluisi. Ei yhden yhtä ihmistä. Tekoälyn kanssa päättelemme tehdyistä päätöksistä, että ehkäpä apuvälineet kuuluvat johtaja X:n alaisuuteen, hän kun näyttää päättävän kaikenlaista liittyen ihmisiin ja terveysasioihin, hänellä kun näyttää olevan natsoja.

Laitan johtaja X:lle sähköpostin. Pahoittelen, että viesti tulee hänelle, hieman pienemmän palkkaluokan duunari kävisi minulle ihan yhtä hyvin, mutta kun ei löydy sellaisen tietoja. Kysäisen samalla osaisiko hän arvioida, tuleeko kuukauden päivät odottamani takaisinsoitto vielä ennen kesää.

Alkaa tapahtua. Muutama tunti, saan vastauksen. Viestini on välitetty toisella johtajalle, joka soittaakin heti. Hän välittää tietoni vielä kolmannelle johtajalle, joka hänkin soittaa puolen tunnin sisään. Asia saatiin hoidettua.

Alkuperäisen asian hoitamiseen meni 8 minuuttia, asian hoitamisen yrittämiseen yli kuukausi. Asian hoitaminen vaati useita puheluja, takaisinsoiton turhaa odottamista, puhelinvaihteen häiriköintiä, tekoälyn käyttöä ja kolmen eri tason johtajan mukaan ottamista. Aika kova hinta siitä, että haluan palauttaa hva:lle heidän omaa omaisuttaan! 

En haluaisi sanoa ääneen, mutta epäilen että asia eteni, koska pystyn lisäämään nimeni perään erinäisiä lyhenteitä, koska pystyn vetoamaan erinäisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, koska ymmärrän hva:n palvelujärjestelmää edes auttavasti, koska olen sinnikäs ja periksiantamaton ja ennenkaikkea koska olen terve ja kykenevä.

Miten käy ihmiselle, jolla ei ole näitä ominaisuuksia tai lyhenteitä? ihmiselle, joka ei osaa hoitaa asioitaan? ihmiselle, josta digiaika on ajanut ohitse? ihmiselle, joka ei jaksa? Ihmiselle,  joka on sairas?

Miten käy ihmiselle, joka oikeasti tarvitsee hva:n palveluita selvitäkseen elämässä? 

Hva, miten menee niinku omasta mielestä?

Rouva E, uim kand

Moraalinen rohkeus, kannattaako?

Olen saanut viettää muutaman päivän lempiaiheeni, tutkimusetiikan parissa. Sen merkitys korostuu tässä ajassa, jossa arvot ovat myytävissä rahalla ja vallalla, ja jossa tieteellistä vapautta rajoitetaan kaikin mahdollisin keinoin. 

Euroopasta käsin, meidän on helppo naureskella Yhdysvalloille, ihmetellä ääneen, mitä vaaleissa kävi ja lukea lähes joka päivä uusista toimista, joita ei voi uskoa todeksi. Olemme ihmeissämme, miten tiedettä rajoitetaan mm. kieltämällä tiettyjen käsitteiden käyttö, ja tiettyjen ilmiöiden tutkiminen. Olemme saaneet lukea kuinka tutkijoiden ja jopa koko yliopistojen rahoitus on peruttu, koska tutkimus liittyy tasa-arvoon tai yhdenvertaisuuteen. Perinteisesti tällainen toiminta on yhdistetty kommunistisiin diktatuurivaltioihin, nyt se yhdistetään yhteen maailman vahvimmista valtioista, huomenna se yhdistetään koko maailmaan. 

Tiedeyhteisö ja eetikot ovat syystäkin huolissaan. Arvokeskustelu on keskeytynyt, eettisiä käsitteitä on kielletty ja eettisen keskustelun arvopohjaisuus on vaihtunut mielivaltaisuuteen. Tiedeyhteisöltä ja eetikoilta vaaditaan nyt moraalista rohkeutta puolustaa tieteen avoimuutta, vapautta ja eettisyyttä. Heiltä vaaditaan moraalista rohkeutta ylläpitää arvopohjaista keskustelua. 

Muuta kuka uskaltaa, kenen kannattaa? Nykypäivänä moraalinen rohkeus asettaa ihmisen vaarallisille poluille. Moraalista rohkeutta ei palkita puuttumalla eettisiin epäkohtiin, vaan siitä rangaistaan. Yliopistolle rangaistus on rahoituksen puute, työelämässä se voi olla esim. irtisanominen tai ulos savustaminen. Moraalista rohkeutta osoittava työntekijä alennetaan, häneltä poistetaan työtehtäviä, häntä nöyryytetään. Osoitetaan, ettei kannata, vähän niinkuin esimerkkinä. Työyhteisölle tuodaan esiin huoli, kun kukaan ei oikein halua puuttua eettisiin epäkohtiin, mutta todellisuudessa tällä muistutetaan miten voi käydä. Pahimmassa tapauksessa koko tutkimusta tuottava organisaatio vajoaa samalle tasolle isojen maiden johtajien kanssa. "Miten sattuikaan juuri viimeisenä työpäivänä".

Mitä tapahtuu tutkimukselle, jos saamme tehdä sitä tietystä näkökulmasta? Mitä tapahtuu tutkimukselle, jos tietyt käsitteet ovat kiellettyjä? Mitä tapahtuu tutkimusetiikalle, jos eettisistä epäkohdista huomauttaminen on rangaistava teko? Mitä tapahtuu tutkimusorganisaatioille, jos emme puutu tähän ajoissa? Mitä tapahtuu tiedeyhteisölle, jos sen eettinen keskustelu kielletään? Mitä tapahtuu organisaatiolle, jos kukaan ei saa huomioida virtahepoa sen eri tasoilla? 

Vuonna 1983 Challenger avaruussukkula räjähti 73 sekuntia lähtönsä jälkeen. Syynä oli vialliset tiivisteet, jotka eivät toimineet kylmässä ilmassa kuten niiden kuului toimia. Ennen laukaisua insinöörit olivat ilmaisseet huolensa tiivisteiden toimivuudesta. Raha ja maine asetettiin kuitenkin etusijalle. Lopputuloksen näimme televisiosta. En tiedä mitä insinööreille kävi, nykypäivänä heidät olisi ehkä jopa erotettu. Onko nyt tieteen ja työelämän tiivisteiden aika?

Olemme ehdottomasti menossa huonoon suuntaan. Moraalinen rohkeus tulee kokemaan kovia myös Suomessa. Organisaatioissa ei uskalleta enää puuttua eettisiin epäkohtiin, oli se sitten tieteessä tai työelämässä. Eettinen keskustelu, tutkimuseettinen keskustelu mukaanlukien vähenee ja pahimmillaan lakkaa kokonaan. Eettisyydestä muodostuu utopia. 

Olisiko sinulla moraalista rohkeutta, jos menettäisit sen vuoksi työsi?

Rouva E 

Narsismi, Diktatuuri ja Pelolla Johtaminen

Kuvittele, että sekä maailmaa, että työelämää johtaisi narsistinen diktaattori.

Kuvittele, että johtaja aidosti uskoisi, että vain hän tekee oikeita ratkaisuja.

Kuvittele, että ylennyksen ja vallan saisivat johtajan rakkaat ystävät. 

Kuvittele, että ne jotka ovat eri mieltä vaiennettaisiin.

Kuvittele, että ihmisiä peloteltaisiin myöntymään johtajan tahtoon.

Kuvittele, että pelote naamioitaisi vitsiksi, mutta jokainen tietäisi totuuden.

Kuvittele, että ne, jotka sortuisivat kiusaamaan jo valmiiksi lyötyjä, palkittaisiin.

Kuvittele, että osaamisellasi ei olisi mitään väliä.

Kuvittele, että pitääkseen työnsä ja elämänsä, ihmisen tulisi luopua arvoistaan.

Kuvittele, että eläisit jatkuvassa pelossa.

Kuvittele, että saisit katteettomia lupauksia.

Kuvittele, että et pystyisi vaikuttamaan omaan elämääsi.

Kuvittele, että valta ja raha keskitettäisiin entistä pienemmälle sisäpiirille.

Kuvittele, että saat arvon vain olemalla hiljaa.

Kuvittele, että johtaminen perustuisi vain johtajan uskontoon.

Kuvittele, että uskontoa käytettäisi aseena.

Kuvittele, että toisin uskovat vaiennettaisiin.

Kuvittele, että vain saman uskonnon edustajat palkittaisiin.

Kuvittele, että uskonnon vuoksi sinua syrjittäisiin.

Kuvittele, että naisten asemaa johtotehtävissä vähennettäisiin.

Kuvittele, että miehet päättäisivät kaikkien asioista.

Kuvittele, että hyvä veli-verkostoa vahvistettaisiin entisestään.

Kuvittele, että vain johtajaa mielistelevät naiset palkittaisiin.

Kuvittele, että tämä olisikin vain kuvitelmaa.

Tinnitus vai viesti?

Tinnitus on ikävä vaiva. Olen alkanut kärsiä ajoittaisesta tinnituksesta. Tai niin jotkut sitä kutsuvat, toiset kutsuvat sitä äänien kuulemiseksi. Kuulen välillä oikeassa korvassani morsetusta. Pidempiä ja lyhyempiä pippauksia, jotka ainakin vielä, ovat onneksi melko hiljaisia. Kuulen ne lähinnä silloin kun on todella hiljaista. Morsetus ei onneksi vielä häiritse elämääni ja se itseasiassa auttaa nukahtamaan, kun yritän saada morsemerkeistä jotain tolkkua. Ja ei, en osaa morsetusta, ainakaan vielä.

Ajattelin kääntää vaivan voimavaraksi, ja päätin ruokkia sitä mielikuvituksellani. 

Voisiko morsetus tulla maapallon ulkopuolelta? Jospa avaruusoliot yrittävät ottaa meihin yhteyttä morsettamalla yhteen korvaan? He ehkä ovat niin kehittyneitä että voivat tehdä sen. Ehkäpä he ovat yrittäneet ottaa yhteyttä moneen ihmiseen, joista suurin osa saattaa olla vähintään psyykelääkitty, ehkä jopa osastolla. 

Ehkäpä he ensin lähestyivät ihmisiä puheella. He syöttivät korvaan viestejä, jotka vähemmän kehittynyt mielemme tulkitsi käskyiksi tai ikäviksi puheiksi. Toki voi olla, että he ovat vihamielisiä, ja varoittivat meitä tulevasta maan valloituksesta. Ei, minun avaruusolioni ovat tällä kertaa ystävällisiä ja yrittävät vain niin sanotusti ottaa yhteyttä aut of dö boks. Ehkäpä he kyllästyivät näihin viesteihin, mutta eivät osanneet enää katkaista kierrettä, ja osa ihmisistä kuulee edelleen heidän puheensa korvissaan.

Ehkäpä he päättivät kokeilla jotain muuta. Ehkäpä he totesivat, että heidän viestinsaajat lääkitään melko voimakkaasti ja heitä opetetaan elämään viestien kanssa, kiinnittämättä niihin kovin suurta huomiota. Ehkäpä avaruusoliot silloin päättivät ottaa käyttöön toisen heille tutun kommunikaatiotavan. Tämä selittäisi monen epämääräiset äänet korvassa tai korvissa. Ehkäpä aluksi viestit olivat sekavampia, ehkä jopa yhtäjaksoista kakofoniaa, josta maan asukki, kehittymätön kun on, ei saanut mitään tolkkua. Tätä sitten alettiin maassa kutsua tinnitukseksi, ja avaruusoliot pettyivät. Ei onnistunut tämäkään. 

Ehkäpä he sitten ajattelivat ottaa hieman alikehittyneemmän kommnukaatiotavan käyttöön, eli morsetuksen. He ehkä olivat kuulleet kuinka NASA ja mitä näitä nyt on, lähettävät avaruuteen morsetusta ja ajattelivat, että tämän on pakko toimia. Ehkä he samalla hiljensivät äänenvoimakkuutta, jotta viestin vastaanottaja ei ihan heti ärsyyntyisi. Ehkäpä jokunen viikko sitten, he löysivät minut ja yrittävät nyt ottaa yhteyttä. 

No mitä he sitten sanovat? No en tiedä, koska en osaa morse-aakkosia. Pitäisi ehkä opetella. Voisin sitten tulkita viestin, ottaa yhteyttä yhdysvaltojen alue 51:een ja kertoa läpimurrostani. Ehkäpä pääsisin avaruusolioiden vastaanottokomiteaan ja telkkariin! Ehkäpä voisin toimia tulkkina avaruusolioiden ja ihmisten välillä! Ja lopuksi, suljetulla osastolla, voisin kirjoittaa aiheesta vaikka blogin! Voisin samalla pyytää, että poistavat hampaassani olevan radiolähettimen... 

Ehkäpä kuitenkin kutsun morsetusta tinnitukseksi. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miksi tämä "tinnitus" termi on keksitty.

Rouva E alias  .-. --- ..- ...- .- . 

Tuliko UMK?

En ole koskaan välittänyt euroviisuista. Seuraan finaalia, jos Suomi on mukana. Suomen biisi ei koskaan ole ollut mielestäni oikeasti paras, mutta eipä ne muutkaan aina hyviä ole. 

Viime viikonloppuna ollut UMK on aiheuttanut jälleen kerran hauskan uutis- ja someryöpyn. Mielensäpahoittajia on ollut setämiesten, toimittajien, feministien, perheenäitien, perheenisien ja kaikenmaailman ammattilaisten porukoissa. Kommentteja lukiessani olen kysynyt itseltäni kysymyksiä, joita muuta ovat jo ehtineet pohtia:

1. Onko esitys pornoa? Ei. Jos porno olisi pelkästään nainen keikistelemässä korsetissa, se ei olisi niin kovin suosittua. Ymmärtääkseni pornoon kuuluu vähän enemmän toimintaa. Voin toki olla väärässä

2. Onko esitys naisia halventava? Ei ole halventanut ainakaan minua.

3. Onko esitys anti-feministinen? Ei. Jos nainen saa laittaa päälleen mitä haluaa, ilmaista itseään kuten haluaa, ja olla oma itsensä, niin ei kai se feminismin vastaista ole?

4. Myydäänkö Suomea seksillä? Ei. Euroviisuissa kisataa esityksestä (tai muka laulusta), ei sillä myydä Suomea. Ja jos myydään, niin entäs sitten, kyllähän täälläkin seksiä harrastetaan (ja syntyvyyden nimissä voisi harrastaa enemmänkin)

5. Onko esitys mauton? Riipuu siitä, mikä on hyvä maku. Maistuuko korianteri saippualle?

6. Onko esitys pelkkä vitsi? Ei. Tai sitten on aika iso koneisto yhden vitsin taustalla. Kallis vitsi. 

7. Onko esitys miesten mieltymysten mukaan tehty? En tiedä, sen tietänee vain esityksen taustaporukka. Kyllähän naistetkin pitävät nahka-asuista ja pitävät niitä. Ei kai se miesten oikeus ole. 

8. Rikkoko esitys rajoja? Ei ainakaan euroviisun rajoja, eiköhän siellä ole jo kaikki nähty. 

9. Onko laulun sanat liian vihjailevat? Eivät, aika suoraan kertovat mistä on kyse.

10. Onko laulu hyvä? En tiedä, mutta helvetin hyvän korvamatobiisin siitä sai! 

11. Pärjääkö tällä euroviisuissa? No siihen saamme tuonnempana vastauksen. 

Rouva E

Ystävyydestä

Olen leijunut tämän viikonlopun. Tarkennetaan, henkisesti olen leijunut, fyysisesti olen lojunut sohvalla tuijottaen uutta koukuttavaa veneilyyn liittyvää realitysarjaa. Perjantaina tapasin ystäviä, joiden kanssa olemme tarponeet yhdessä 45 vuotta. Ja jotta en tässä vaikuta dinosaurukselta, vaan keski-ikäiseltä rouvalta, kerrottakoon, että täytämme ystävieni kanssa tänä vuonna 50 v. Olemme siis tunteneet 5 vuotiaasta lähtien. Se on pitkä aika se. 

On kliseistä sanoa, että vaikka ei tapaisi vuosikausiin, tavattaessa jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Se toki pitää paikkansa, mutta onhan se paljon paljon enemmän. On kunnia saada seurata ihmisten elämää näin pitkän aikaa. Seurata kuinka jokainen löytää, valitsee tai joutuu omalle polulleen, löytää itsensä tai jonkun toisen, perustaa perheen, löytää itsestää uusia rooleja, kehittyy ammatissaan, vaihtaa ammattia, kehittyy ihmisenä, ja ennenkaikkea selviää elämässä. 

Näiden ihmisten kanssa voi myös aidosti palata ajassa taaksepäin. Vain nämä ihmiset ymmärtävät sen fiiliksen minkä 90-luvun musiikki voi saada aikaan, sen pakottavan tarpeen tanssia vielä yksi biisi. Vain nämä ihmiset ymmärtävät kipuilevat suhteet vanhempiin ja huolet, joita on kantanut koko elämänsä Ja vaikka paljon on muuttunut, mikään ei kuitenkaan ole. Tai no on, siideri ja Marlin helmeilevä omenaviini ovat vaihtuneet erilaisiin kuohuviin. Ja discoiltojen sijaan pieruverkkaribileet jonkun kotona tai mökillä on loistava valinta!

Tällaisten ystävien seura on aseistariisuvaa, jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, koska tässä porukassa ei pysty valehtelemaan. Tai pystyy, muttei tarvitse. Nämä ihmiset ovat pysyneet rinnalla 45 vuotta, ei niitä ihan hevillä siitä saa pois. Näiden ihmisten kanssa pystyy peilaamaan itseään, millainen minä olen, millainen minä olin, ja millainen minä joskus tulen olemaan. Ja kun tarpeeksi monta pulloa on kumottu, voidaan todeta että kyllähän se sitten kuolemaan loppuu. Siis ei se ilta, vaan elämä. Sitten joskus. Syntymästä kuolemaan, koko elämä. 

Tällaisten ihmisten kanssa tunnit (ja skumppapullot) vierähtävät hetkessä. Yhtäkkiä kello on yksi yöllä, ja joku viisas ehdottaa nukkumaan menoa. Mutta juuri silloin tulee JUST SE BIISI, ja sehän on pakko tansssia. Neljään asti. Kiitos ihanat ystävät! 

Rouva E