Rakastan matkailua. Uusiin kulttuureihin tutustuminen, erilaisten ihmisten tapaaminen ja ennenkaikkea paikallisten ruokien nauttiminen paikallisten ihmisten kanssa on kokemuksena aina mahtava.
En ole mielestäni naiivi matkustaja. Ymmärrän melko hyvin kulttuurisia ja yhteiskunnallisia eroavaisuuksia, enkä ole ihan ensimmäinen höynäytettävä turisti. En säikähdä pienestä, ja pystyn melko pokerinaamalla syömään vaikka kilpikonnan pään tarvittaessa (onneksi en kuitenkaan joutunut sitä tekemään). Tiedostan myös hyväosaisuuteni ja turismin hyvät ja huonot puolet yhteiskunnalle. Yritän aina toimia paikallista väestöä arvostaen, mieluummin niin, että maksan liikaa kuin että maksan liian vähän. Mielelläni tuen paikallista väestöä, usein lyhyen lomamatkan puitteissa se on helpointa tehdä taloudellisesti.
Taloudellisessa tukemisessakin on omat riskinsä. Rahan antaminen ilmaiseksi ei ole kestävä pohja taloudelliselle kasvulle. Palveluita ja tuotteita ostamalla tuen paikallisia yrittäjiä, myyjiä ja yksilöitä.
Turistina en useinkaan tiedä, millaisella tolalla käyttämieni palveluiden ihmisoikeudet ovat. Onko naismyyjä omistaja, vai kenties upeiden vaatteiden ompelija vai ilmainen työvoima? Onko kaupunkioppaallani työsopimus ja asianmukainen palkka?
Matkatoimistot mainostavat itseään kestävän kehityksen termein, se on trendikästä ja sillä saadaan ostettua turistin luottamus. Mikään ei kuitenkaan takaa, että kauniit korulauseet pitävät paikkansa. Koulutustason nousu mahdollistaa hienon termikikkailun, mutta takaako se muuta?
Törmäsin tähän ongelmaan matkalla, jossa käytin opaspalveluita paikalliselta matkatoimistolta, joka mainostaa haluavansa kehittää yhteiskuntaa ja toteuttaa kestävän kehityksen mukaista turismia. Lisää luotettavuutta toi se, että toimistolla on hyvät yhteydet Suomeen mm koulutuksen kautta. Kauniista sanoista huolimatta kävi ilmi, että työntekijöitä sorretaan, ei ole työsopimuksia, ei lomia, ei työaikoja, ei vapaapäiviä. Tämä ei tietenkään näkynyt meille turisteille suoraan eikä niistä mainittu nettisivuilla, mutta ruokapöydän ääressä käydyt keskustelut paikallisen henkilön kanssa, toivat totuuden esiin. Veti sanattomaksi, koin tulleeni huijatuksi, isosti. Asiaa ei voi tuoda julkisesti esiin, työntekijä menettäisi työpaikkansa. Työpaikka se on surkeakin työpaikka.
Jouduin siis tyytymään kuuntelemaan avuttomana kuinka meitä turisteja höynäytetään korulauseilla, kuinka työntekijöitä sorretaan ja kuinka en voi tehdä asialle yhtään mitään. Vai voinko?
En voi pelastaa maailmaa, en ehkä edes sitä yhtä sorrettua työntekijää. Mutta voin tehdä sen, minkä olen tähänkin asti tehnyt. Voin tukea paikallisia yrityksiä ja ihmisiä, voin selvittää yritysten taustaa tiettyyn rajaan asti. Ennenkaikkea voin tutustua paikallisiin ihmisiin, kuunnella ja oppia. Jos ei muuta, voin olla hetken toiselle ihmiselle läsnä ja tarjota vaikka illallisen.
Rouva E, turisti
