Olen ihmetellyt Swiftin musiikin ympärillä hyörivää hässäkkää. Tyyppi on ihan super-suosittu, ja ilmeisesti erityisesti nuoret naiset ja tytöt kuuluvat fanikuntaan. Olen kuullut, että keikoille pukeudutaan (ei siis saa mennä alasti), hommaan kuuluu jotain ystävyysrannekoruja, joita ilmeisesti vaihdellaan muiden kanssa ja että keikoilla ihmiset jopa itkevät, koska musiikki koskettaa niin syvältä.
Kävin jokin aika sitten mieheni kanssa keikalla. Kyseessä oli Billy Gibbonsin keikka, ja mieheni totesi iloisena ”hienoa, ettei musiikki ole enää sukupolvijuttu”. Keikkayleisön keski-ikä oli hippasen yli 60v, ja vain siksi, että minä olin paikalla vaikuttaen keskiarvoon laskuun.
Musiikki on aina ollut sukupolvijuttu. Se oli sitä silloin kun Billy oli nuori, se oli sitä silloin kun Elvis oli elossa ja se on sitä tänään, kun nuori kaunis nainen nimeltä Taylor vetää satoja tuhansia (ellei miljoonia) ihmisiä keikoille ympäri maailman.
Oma nuoruuteni sijoittuu 1990-luvulle. Silloin pukeuduttiin bändipaitoihin joiden päälle heitettiin puolihuolimattomasti flanellipaita. Naisartistit ilmensivät jonkunlaista aggressiota (johtuen ehkä hieman punk ja grunge tyyleistä) ja me nuoret naiset samaistuimme heihin. Madonna esiintyi rintaliivit paljaana ja hurjimmat feministit eivät käyttäneet rintaliivejä lainkaan, osa jopa poltti niitä. Yhtäkaikki, naiskuva sisälsi kapinaa ja aggressiota, se osoitti vahvaa vastakkainasettelua miehisen maailman kanssa tai vaihtoehtoisesti haki sieltä hyväksyntää. Ei voida puhua tasa-arvosta, jos naisten pitää hahmottaa naiseuttaan kapinoimalla miehistä maailmaa vastaan tai käyttämällä sen hyväksymiä tai paheksumia elementtejä.
Tukholmassa swiftareiden touhua seuratessa huomasin onnekseni, että maailma on muuttunut. Ja hyvään suuntaan! Koko Tukholma eli ja hengitti Taylor Swiftia, hänen musiikki soi joka paikassa, ilmapallot, glitteri, pitsit, hepeneet ja ystävyysrannekorut (?) täyttivät kaupat, kadut, hotellit, ravintolat, joka paikan. Hotellin aulassa seurasin, kuinka nuoria naisia erilaisissa kokoonpanoissa valmistautui keikalle. En muista ikinä nähneeni niin paljon glitteriä, kimalletta, kehopositiivisuutta, pitsiä, hörhelöitä, korkeita korkoja, meikkejä, mekkoja, lisää glitteriä ja niitä rannekoruja. Tunnelma oli hurmaava! Keski-ikäisenä naisena ymmärsin, että nuo nuoret naiset ovat juuri sellaisia kuin haluavat olla. Eivät pyytele anteeksi, eivät provosoi eivätkä provosoidu. He ovat aidosti sellaisia kuin ovat, naiseuden kaikkine ihanuuksineen, tai ilman niitä, ihan kuinka kukin haluaa.
Lehdessä kerrottiin, että vaikka laivat (Viking ja Silja) ovat olleet lähes täyteen buukattuja, risteilyt ovat olleet rauhallisempia kuin keskiverto viikonloppu. Sen lisäksi, että swiftarit osaavat olla aidosti sitä mitä haluavat alistamatta muita, he myös osaavat siis käyttäytyä!
Tämän viikonlopun jälkeen arvostan Taylor Swiftiä ihan uudella tavalla. En välitä hänen musiikistaan yhtään enempää kuin ennen, mutta se, mitä hän on tehnyt naisille, on niin paljon hienompaa ja arvokkaampaa kuin mitä Elvis, Billy, Beatles, Madonna, mitä näitä nyt onkaan, tekivät omana aikanaan. Taylor on saanut naiset hehkumaan, ilman kapinaa, ilman miesten mollaamista, ilman aggressiivissuutta, ilman rintaliivien polttamista. Taylor on vienyt meitä huiman stepin eteenpäin tasa-arvossa, ja sille annan täydet 12 pistettä!
Rouva E
