Meillä suomalaisilla on kova kilpailuvietti. En nyt tarkoita sitä, että jokainen suomalainen seuraa jääkiekkoa tai jaksaa katsoa kun autot ajavat rataa ympäri, vaan ihan jokapäiväisiä asioita.
Otetaan pari täysin hypoteettistä esimerkkiä kahvihuoneesta:
Pirkko kertoo, että hänellä on ollut nuhaa nyt jo toista viikkoa. Liisa toteaa että niin hänelläkin, mutta sen lisäksi on ollut vielä yskää. No, Jussilla on myös ollut yskää, muttei nuhaa, ja hän kävi lääkärissä, ja nyt on antibioottikuuri päällä. Liisa kertoo, että viimeksi hän joutui syömään KAKSI antibioottikuuria, eikä siksi nyt halua lääkäriin. Tuija mainitsee, että joutuu koko ajan syömään lääkkeitä, nuhan, yskän ja puhjenneen umpisuolen takia. No, Pekka pistää hieman paremmaksi, ja kertoo että hänelläpä jouduttiin se umpisuoli leikkamaan! Pirkolle on kuulemma tehty sama, mutta sai siitä vielä kaupanpäälle sairaalabakteerin ja siitähän se rumba syntyi. Koska kukaan ei voi ottaa "ultimate" korttia käyttöön, eli kuolemaa, keksii joku pian että hänelläpä on sellainen vaiva, että vaikka on juossut lääkärissä kohta 32 vuotta, kukaan ei ole keksinyt mistä se johtuu, ja kaikki maailman lääkkeetkin on kokeiltu ja niistä on saatu kaikki mahdolliset sivuvaikutukset ja pari kertaa on jouduttu viemään ambulanssillakin sairaalaan. Voittaja on löytynyt, kahvitauko on päättynyt.
Toinen esimerkki on työpaikan kuvaukset:
Riitta kertoo että hänellä on töissä uusi tietokone ohjelma, johon ei ole saanut perehdytystä. No, Harri ei ole saanut perehdytystä koko työhön. Erkki ei edes tarvitse perehdytystä, mutta esimies on mälsä. Riittan esimies se vasta mälsä onkin, ja koko työyhteisö. Pirjon työpaikalla tehdään organisaatiomuutos, josta mälsääkin mälsempi esimies ei tiedä mitään eikä kukaan tajua mistä on kyse, eikä yksikään tietojärjestelmä toimi. Eero toteaa ettei kukaan koskaan tajua ja työssäkäynti on yhtä tervanjuontia nykyään. Kaikki hokevat yhteen ääneen kuinka mikään ei toimi ja kaikki on suomeksi sanottuna perseestä, ainakin firman johto, joka ei todellakaan tajua yhtään mitään mitä "täällä oikeasti tehdään". Kisan voittaa se, kenellä on paskin työpaikka. Kingi on löytynyt!
Mitäs jos jollakulla onkin asiat ihan hyvin? Mitäs jos ei sairasta? Ei ole nuhaa, ei yskää, eikä umpisuoli temppuile? Voiko tilanteessa sanoa että mulla on kaikki hyvin? Siitä saa yleensä vastauksena sääliviä katseita ja lausahduksen "oo onnellinen" ja sitten katse kääntyy niihin sairastaviin ja kisailu jatkuu. Terve on pois kisasta, olkoon onnellinen. Ja terve on. Mutta auta armias jos terve sanoo että olenpa onnellinen kun en ole yhtä sairas kun te. No, eihän Pirkkokaan oikeastaan ole, vähän vain on nuhaa. Jussillakin yskä johtuu tod näk tupakoinnista. Liisa kertoo että jätti ehkä antibioottikuurista joka toisen pillerin syömättä.
Mitäs jos jollakulla on asiat hyvin töissä? Jos pitää työstään, työkavereista ja jopa esimiehestä? Mitä jos jonkun mielestä on kivaa mennä aamulla töihin, ja viihtyy työssään? Mitä jos organisaatiomuutos ei pelota, ja tietojärjestelmätkin toimivat siten että työt saa tehtyä? Mitä jos koko keskustelun kääntäisikin toisin päin? Riitta kertoisi että on töissä uusi tietokone ohjelma, jonka opetteluun meni aikansa, mutta joka kyllä helpottaa ainakin osittain työntekoa. Erkki olisi ottanut perehdytyksen omiin hyppysiinsä ja osaisi nyt toimia työssään. Pirjo miettisi, että organisaatiomuutoksen alkuhässäkän jälkeen jotkut asiat ehkä järkeistyvät ja jos Eero miettisi onko tervanjuonti todella siitä maksettavan palkan arvoinen ja ehkä miettisi työpaikan vaihtoa.
Tässä vaiheessa moni huutaa, että olisihan se helppoa jos asiat olisivat noin. No, asiathan ovat juuri siten kun me näämme niiden olevan.
Asia tuli mieleeni kun tänään, perjantaina, töiden jälkeen saavuin väsyneenä kotiin. Viimeiset kaksi viikkoa on olleet työntäyteiset, mutta olen saanut tehdä työtä, josta todella nautin, työyhteisössä, jossa on hyvä olla, hyvän esimiehen alaisuudessa ja mahtavien opiskeijoiden kanssa. Tiedän olevani onnekas, tiedän että minulla on asiat hyvin, ja olen siitä onnellinen. Olen viimeisen kahden viikon aikana erilaisissa tilanteissa, eri yhteisöissä kuullut negatiivista kisailua enemmän kuin olisin halunnut ja olen tuntenut niissä oloni ulkopuoliseksi. Olen ollut hiljaa, kun en ole voinut osallistua kilpailuun. On helpompi jäädä itse ulkopuolelle, kuin todeta että onpa teillä asiat huonosti, onneksi itselläni on asiat hyvin. Tietänette varsin hyvin minkä reaktion se saisi aikaan.
Onko lesoilua hehkuttaa omaa hyvää oloa, terveyttä, ihanaa työtä, jos joku muu vihaa työtään, on sairas tai ei muuten vaan jaksa. Onko meillä suomalaisilla joku vanha körttiläisyys-ajattelu edelleen voimassa, jonka takia emme saa nauttia asioista, ainakaan ilman viinaa? Onko minun hyvä olo pois joltain muulta?
Testataan vielä lopuksi suomalainen kilpailuvietti. Minulla oli hyvä työviikko, ihanat kollegat, upeat ystävät ja mahtavat opiskelijat. En ollut kipeä, vaikka tänään hieman väsynyt. Nyt on sinun vuorosi, pistä paremmaksi tai tule ainakin samalle rimalle, kommenttikohta on vapaa!
Rouva E, terve ja työtyytyväinen
